Siili ja kissa kohtaavat kapealla tiellä. Kissa päästää irti, mutta antaa synkän miau, koska siilin piikit ovat täyttäneet tarkoituksensa. Kissa katsoo terävästi siiliä, siili nauraa tyytyväisenä ja yhtäkkiä hänelle tulee idea:
– Kuuntele, rakas Kissa (hän ​​korostaa viimeistä sanaa sarkastisesti), sanon, että olisi mielenkiintoista olla marsuni (kissa kiemurtelee)...hi-hi! ilman ironiaa... kissat voivat myös täyttää tämän suurenmoisen roolin ihmisten kehityksessä... tiedätkö, ne syötit, jotka ruokkivat meille varpusia ja omenoita... Joten... sen sijaan olen katsojasi. Ahne katsoja…
Kissa miettii kahdesti ja vaikka siilin tarjous räväyttää hänelle silmää, jokin ei kuulosta oikealta. Vilpittömyys ei ole siilin ominaisuus...paitsi silloin, kun saat hänet kiinni ja hän unohtaa pehmentää selkärangansa... (sanotaan)
– Katsoitko marsun kunnon? Matza kysyi väänten nenänsä.
– Ilmentymistesi katsoja yleensä, vastasi siili, katsoen häntä melkein lempeästi.
– No, sitten olet kahdesti voitettu. Mitä enemmän esityksiä teet, sitä enemmän muistiinpanoja teet ja lisäät tiedostoosi.
– Ymmärsin, että sinun täytyy harjoitella mestaruuteen teroitus gherutze nojatuolin selkänojassa ja punaiset hapsut pöydässä. Pelkästä katsojasta ei olisi sinulle hyötyä. Mutta et voi voittaa minua. Ja-siis...kuka muu ymmärtää omituisuutesi niin kuin minä?!...Annan sinulle vastauksen, kaiken lisäksi...niin olet voitettu kahdesti (ainakin!), sanoi siili viimeisenä argumenttina, otti kissan keskeltä ja kantoi sitä kohti lavaa (vastaavasti ruokapöytää). “dissektio”).